INFO

TÖIHIN VÄLIPUISTOROCKIIN?

Tarvitsemme tapahtumaan runsaasti toimihenkilöitä myyntipisteisiin, järjestyksenvalvojiksi sekä alueen rakennus- ja purkutehtäviin. Festivaalin rakentamisesta ja muusta talkootyöstä kiinnostuneet voivat lähettää postia osoitteeseen mikko.unnbom(at)jurassicrock.fi Postiin tulisi liittää yhteystiedot, henkilötunnus, t-paidan koko ja tieto mahdollisista luvista ( jv-kortti, hygieniapassi jne.) Myös ruoka-aine allergiat kannattaa mainita.

Yhden päivän talkoolainen saa vaivanpalkaksi tapahtuman virallisen T-paidan, toisen päivän festarilipun, murkinat, päätöskemut ja ison määrän mukavia kavereita!

Kahden päivän talkoolainen puolestaan saa korvaukseksi kahden päivän festarilipun valitsemalleen henkilölle annettavaksi, festarin virallisen T-paidan, murkinat 2 päivälle, majoituksen, päätöskemut ja VIELÄ isomman määrän kavereita.


TURVALLISUUS

Festivaalilla on käytössä rannekkeet. Jos alueelta on tarvetta poistua välillä, pääsee ehjällä rannekkeella takaisin alueelle.

Aseiden ja vaaralliseksi luokiteltavien esineiden tuonti alueelle on kielletty. Myös alkoholijuomien ja kaikkien pullojen, tölkkien, suljettavien astioiden sekä pakkauksien tuonti festivaalialueelle on kielletty. Sisäänkäynnissä on sisääntulotarkastus.


OLUT JA MYYNTIPISTEET

Festivaalialueella sijaitsee anniskelualue, josta on hyvä näkyvyys lavalle. Alueen tarjontaan kuuluu mm. olutta, siideriä, virvoitusjuomia ja tupakkaa. Kannattaa huomioida, että anniskelualueella käy maksuvälineeksi vain käteinen. Anniskelualueen ehdoton ikäraja on 18 vuotta. Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi jollakin virallisella henkilöllisyystodistuksella (kuvallinen henkilökortti, passi tai ajokortti).

Alueella on lisäksi kattavat palvelut sisältäen ruokamyynnin ja erilaiset myyntikojut.


MYYNTIPISTEET

Festivaalin aluemyyntipaikkoja on toistaiseksi vapaana. Niitä voi tiedustella sähköpostista mikko.unnbom(at)jurassicrock.fi


NARIKKA

Festivaalialueen ulkopuolella sisäänkäynnin vieressä on valvottu narikka, johon voi jättää ylimääräiset tavarat. Narikkamaksu on 2 ?. Narikka aukeaa vähän ennen porttien avaamista ja suljetaan n. puoli tuntia tapahtuman päättymisen jälkeen. Narikasta luovutetaan alkoholijuomat takaisin vain täysi-ikäisille henkilöille.


LÖYTÖTAVARAT

Löytötavaroita voi festivaalin aikana kysellä narikasta ja tapahtuman jälkeen Lapuan poliisilaitokselta.


PANKKIAUTOMAATIT JA KORTIT

Festivaalialue sijaitsee aivan Lapuan keskustassa, joten kävelymatkan päästä löytyy useita pankkiautomaatteja. Kannattaa kuitenkin muistaa varautua siihen, että anniskelualueella ja useissa myyntipisteissä käy maksuvälineeksi vain käteinen.


ENSIAPU

Alueella päivystää ammattitaitoinen ensiapuryhmä koko festivaalin ajan.


KARTTA

Alla on kartta festivaalialueen sijainnista Lapuan keskustassa.
Klikkaa suuremmaksi!


KULKUYHTEYDET

Laurilanpuisto sijaitsee Lapuan keskustassa, hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Aivan festivaalialueen vieressä on rautatieasema. Junien aikataulut voi tarkistaa osoitteesta www.vr.fi. Kaupungissa on myös matkahuolto ja taksiasema. Matkahuollon bussiaikatauluja voi tutkia osoitteesta www.matkahuolto.fi.

Perjantaina ja lauantaina kulkee kolme Härmän Liikenne Oy:n festivaalibussia Vaasan, Alahärmän ja Seinäjoen suunnista. Festivaalilipun hintaan ei kuulu bussikyytiä.


FESTARIBUSSIEN AIKATAULUT

Aikataulu 1 (pdf)
Aikataulu 2 (pdf)


LEIRINTÄ

Laurilanpuiston vieressä ei ole leirintäaluetta, mutta lähin sijaitsee noin kilometrin päässä festivaalialueesta. Lisätietoa Tervarannan leirintäalueesta löytyy osoitteesta www.lapua.fi/matkailu/kohteet/?ryhma=4&kohdeid=45. Festivaalilipun hintaan ei kuulu majoitusta.


MEDIA

Median edustajilla on mahdollisuus hakea akkreditointia festivaaleille lähettämällä hakemus osoitteeseen jonna@jurassicrock.fi. Hyväksytyille akkreditoituneille ilmoitetaan asiasta viimeistään 31.7., jolloin akkreditointi myös päättyy.


ESITYSTEN TALTIOINTI

Esitysten luvaton taltiointi on ehdottomasti kielletty. Ammattimaisten videokameroiden, nauhureiden ja järjestelmäkameroiden tuominen festivaalialueelle on kielletty.